Mikkelin kaupunki
Tietoa Mikkelin kaupungista
| Perustettu | 1838 |
|---|---|
| Merkittävää | Itä-Suomen läänin pääkaupungiksi 1997 |
| Ruotsinkielinen nimi | Sankt Michel |
| Vanhin rakennus | Savilahden kirkon kivisakasti |
| Teollisuus | Pohjoismaiden suurin syväpaino Helprint Quebecor Oy |
| Euroopan suurin vaneritehdas UPM-Kymmene Wood Oy Pelloksen vaneritehdas | |
| Matkailu | Visulahden matkailukeskus |
| Maanpuolustus | Mikkelissä sijaitsee Itäisen maanpuolustusalueen esikunta. Maavoimien esikunta vuoden 2008 alusta. |
Jyrki Myllyvirta
Kaupunginjohtaja
Mikkeli on Järvi-Suomen pääkaupunki, joka tunnetaan hyvin muun muassa kolmen sodan päämajapaikkakuntana. Mikkeli on monipuolisen yritystoiminnan, koulutuksen ja tutkimuksen keskittymä sekä suosittu vapaa-ajan asutuksen keskus. Mikkelin kaupunki on omiaan myös liikunnan ja kulttuurin ystävälle.
Tervetuloa Mikkeliin
Mikkeli on kehittyvä kaupunki. Täällä on korkean teknologian yrityksiä, joiden markkina-alueena on koko maailma. Yliopistokeskus ja ammattikorkeakoulu tarjoavat hyviä kouluttautumismahdollisuuksia. Kaupunki on myös merkittävä hallinnollinen keskus – Etelä-Savon maakunnan Itä-Suomen läänin pääkaupunki. Maavoimien esikunta aloittaa toimintansa Mikkelissä vuoden 2008 alussa.
Mikkelin monialainen yritystoiminta rakentuu elintarvikkeiden, puun, metallin, graafisen teollisuuden sekä palvelujen ja matkailun varaan. Kansainväliset kärkiyritykset toimivat erityisesti pinnoite- ja komposiittiteknologian, ympäristöanalytiikan sekä ympäristöteknologian aloilla. Kaupungin suurimpia tuotannollisia yrityksiä ovat Järvi-Suomen Portti, Helprint Quebecor, Mölnlycke Health Care, OR- yhtiöt, Savcor Group ja Ahlström Glassfibre. Seudulla toimivat lisäksi mm. Exel ja UPM:n Pelloksen tehtaat. Kaiken kansan keskuudessa tunnetuin mikkeliläisyritys on varmaankin lasten kestosuosikki, Visulahden matkailukeskus. Kaupallisen palvelun yrityksiä, isoja ja pieniä, on runsaasti, suurimpana maakunnallinen Osuuskauppa Suur-Savo.
Mikkeli on riittävän pieni, jotta se pystyy tarjoamaan kaikki pienuuden edut lyhyine välimatkoineen, levollisine tunnelmineen ja mukavine ihmisineen. Asiat sujuvat vaivattomasti. Samalla Mikkeli on tarpeeksi suuri ja tarjoaa elämyksiä myös urbaanille ihmiselle. Kaupungin palvelutarjonta on runsas ja monipuolinen. Kaupunkilaiset ovat myös hyvin tyytyväisiä palveluihin. Vapaa-ajanviettomahdollisuudet ovat Mikkelissä lähes rajattomat. Kaupungissa on hyvä ja vireä teatteri, oma orkesteri, aktiivinen taidemuseo ja paljon muuta kulttuuritarjontaa lukemattomista liikuntamahdollisuuksista puhumattakaan. Luontoa riittää.