Mikkelin kaupungin historia

Mikkelin esihistoriaa

Savon alueelta mannerjään on laskettu vetäytyneen noin 8400-7600 eaa. Irtainten maalajien kasaantuessa syntyi Mikkelin harju, joka edelleen kulkee Mikkelin halki. Kivikauden aikaisista löydöistä suurin osa on noin 4000-2000 eaa. väliseltä ajalta. Mikkelin pitäjän alueelta on löydetty lähinnä talttoja, kirveitä ja saviastioiden palasia, jotka kertovat asuinpaikkakulttuurista.

Uuden rautakautisen kulttuurin vanhimmat muistot on löydetty nykyisen Kyyhkylän kuntoutussairaalan alueelta. Sieltä löytyi yhteensä kuusi hautarauniota, joista kolme on vuosien 800-1000 väliseltä, niin sanotulta viikinkikaudelta ja kolme nuoremmalta 1100-1200 väliseltä ristiretkiajalta. Yksi tärkeimmistä Mikkelin seudun ristiretkiaikaisista ruumiskalmistoista on vuonna 1954 löydetty Visulahden kalmisto. Vanhojen tarinoiden mukaan paikalla on ollut hautausmaa, johon viittaa myös vuoden 1561 maakirjassa oleva merkintä Visulahden kyläläisille kuuluvasta "Cariala Hauta Maasta". Löytöjen perusteella on päätelty Mikkelin seudun ensimmäisten vakituisten asukkaiden olevan rautakaudelta noin 800-1300 jaa.

Ihmiset ja elinkeinoelämä ennen kaupungistumista

Vielä 1400-luvun asiakirjoissa Suur-Savo mainittiin Karjalan osana ja sen asukkaat karjalaisina. Tuohon aikaan alkoi kuitenkin hahmottua itsenäinen Savo ja savolainen heimo. Ihmiset alkoivat asettua erätalouden jälkeen pysyvämmin yhteen paikkaan asumaan. Alue tunnettiin Suur-Savo nimellä aina 1600-luvulle saakka, jonka jälkeen pitäjää alettiin kutsua Mikkeliksi Mikkelin kirkon suojelupyhimyksen arkkienkeli Mikaelin mukaan.

Mikkelin pitäjän väkiluku nelinkertaistui 1600-luvun puolivälistä 1800-luvun puoliväliin noin 2 500:sta 11 000:een henkilöön huolimatta 1690-luvun loppupuolen Suomen pahimpana tunnetusta nälkäajasta. Keväällä 1697 Mikkelin pitäjän väestöstä kuoli noin 25 % nälkään ja katovuosien mukanaan tuomiin sairauksiin.

Mikkelin maalaiskunnan maatalous perustui 1800-luvun alkuun asti pääosin kaskiviljelyyn. Kaskiviljely lähestyi kuitenkin tiensä päätä, sillä kaskeamiseen sopivat metsämaat oli poltettu viljaa kasvamaan eikä metsä ehtinyt uusiutua ennen uutta polttamista. Mikkelin seutu olikin 1800-luvun puolivälissä Savon metsättömintä aluetta. Kaskenpolton lisäksi autiutta aiheutti se, että puuta tarvittiin runsaasti asumusten lämmittämiseen ja hatarien rakennusten jatkuvaan remontoimiseen. Kaskeamisen loppumista edisti merkittävästi isojako, joka Mikkelin seudulla toteutettiin pääasiassa 1800-luvun alkupuoliskolla. Säätyläiset yrittivät omalla esimerkillään ja neuvoillaan kohentaa peltoviljelyä.

Mikkelin kaupungin perustaminen

Pähkinäsaaressa 12.8.1323 solmittu rauhansopimus päätti kolme vuosikymmentä jatkuneen Ruotsin ja Novgorodin välisen sodan ja määritteli Ruotsi-Suomen itärajan yli 250 vuodeksi. Rauhankirjassa mainitaan, että ruhtinas Juri ja koko Novgorodin kansa luovuttivat ystävyyden nimissä Ruotsille Äyräpään, Jääsken ja Savon kihlakunnat. Rauhansopimus on ensimmäinen kirjallinen dokumentti, jossa mainitaan Savo. Uusi raja aiheutti savolaisten ja hämäläisten välille riitoja omistuksista. Niinpä Turun maaoikeus vahvisti kolmannen yrittämän jälkeen viralliset Savon ja Hämeen rajat 20.3.1452.

Suuren Pohjan sodan ja hattujen sodan menetykset vaikuttivat osaltaan Mikkeli kehitykseen ja kasvuun. Lappeenrannan menetys johti rajatullikamarin perustamiseen Mikkeliin vuonna 1744. Samoin Lappeenrannassa toiminut triviaalikoulu siirtyi Mikkeliin vuosiksi 1747-48. Merkittävintä Mikkelin seudun kehitykselle oli suunnitelma tehdä siitä itäisen Suomen taloudellinen keskus Lappeenrannan tilalta. Mikkeli sai vuonna 1744 Lappeenrannan vanhat markkinaoikeudet ja Degerby-Loviisa Haminan hallussa olleet itäisen Suomen ulkomaankauppaoikeudet.

Haminan rauhan seurauksen vuonna 1812 Suomen yhteyteen palautettiin Vanha Suomi, joka oli menetetty Venäjälle jo Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721. Tämä loi tarpeen muuttaa silloista lääninjakoa. Vuonna 1831 silloisen Kymenkartanon läänin pohjoisosasta muodostettiin Mikkelin lääni ja Savo-Karjalan läänistä Kuopion lääni. Uuden Mikkelin läänin hallintokeskukseksi jäi entisen Kymenkartanon läänin pääkaupunki Heinola. Heinola oli syrjässä ja tässä yhteydessä päätettiin uuden läänin hallintokeskus siirtää Mikkelin kirkonkylään. Vaikka Keisari Nikolai I oli jo vuonna 1827 päättänyt Mikkelin perustamisesta, vasta lääninjakouudistuksen jälkeen tuli välttämättömäksi Mikkelin kaupungin perustaminen läänin hallintokeskukseksi. Aikaa vievän kaupunginasemakaavan suunnittelun valmistuttua keisari Nikolai I antoi 7.3.1838 virallisen julistuksen Mikkelin pitäjään perustettavasta Mikkelin kaupungista.

Seurakunnan kehittyminen

Kaupungin perustamisen jälkeen Mikkelin kaupungilla ja maalaiskunnalla oli edelleen yhteinen seurakunta. Ongelmaksi alkoi muodostua liian ahdas hautausmaa ja maalaiskunta vaati uudelle hautausmaalle maat kaupungilta. Kaupunki ei kuitenkaan suostunut ehdotukseen, jonka seurauksena alkoi 30 vuotta kestävä riitojen kausi. Vuoden 1870 tienoilla kaupunkilaiset ryhtyivät pohtimaan oman seurakunnan perustamista erimielisyyksistä johtuen. 21.1.1891 senaatti antoi määräyksen Mikkelin omasta seurakunnasta, kunhan kaupungille rakennettaisiin ensin oma kirkko ja hautausmaa. Kaupungille ryhdyttiin suunnittelemaan heti perustamispäätöksen jälkeen kirkkoa ja uusi hautausmaa vihittiin käyttöön 4.5.1895. Mikkelin kaupunki sai oman kirkko 24.11.1897 Ristimäelle ja vuonna 1899 kaupunkilaisten papinkirjat erotettiin maaseurakunnan kirkonkirjoista. Mikkelin kaupunkiseurakunnan ensimmäiseksi kirkkoherraksi valittiin J. W. Wallinheimo, joka astui virkaansa 1.5.1909.

Jo keskiajalta lähtien Mikkeli on ollut alueensa keskeinen seurakunta. Mikkeli toimi talvisodan jälkeen elokuuhun 1943 saakka Viipurin hiippakunnan tuomiokapitulin sijoituspaikkana. Vaikka tuomiokapituli palautettiin takaisin, Viipurin menetyksen jälkeen sai Mikkeli virallisesti hiippakuntakaupungin oikeudet.

Mikkelin ja maalaiskunnan teollistuminen

Elinkeinorakenteen perustan Mikkelissä muodostivat kauppiaat ja käsityöläiset. Käsityöläisten asema ei kuitenkaan ollut kovin hyvä, sillä heitä oli väkilukuun nähden liikaa. Teollisuuden kehittymistä hidastivat heikot liikenneyhteydet ja energian saannin vaikeus. Kaupungin lähistöltä ei löytynyt koskivoimaa, jolla olisi pyöritetty teollisuuden koneita. 1800-luvun Mikkelissä eräs tärkeimmistä teollisuuden aloista oli alkoholin valmistus, mutta Mikkelin tuotantoelämää hallitsivat vielä 1900-luvun alussa käsityöpajat ja sahat. Suurin osa työpaikoista sijaitsikin sahoilla maalaiskunnan puolella.

Merkittävä työnantaja 1900-luvun alussa oli sahateollisuuden ohella elintarviketeollisuus. Elintarviketeollisuuden uranuurtajia olivat vuonna 1907 perustettu Mikkelin Osuusmeijeri ja vuonna 1914 perustettu Mikkelin Karjanmyyntiosuuskunta, joka on myöhemmin tunnettu Karjaporttina. Kaupungin teollistuminen pääsi varsinaisesti käyntiin vasta sotien jälkeen, jolloin teollisuus monipuolistui. Perinteisten toimialojen rinnalla kasvoivat tekstiili-, rakennus- ja graafinen teollisuus. Vaikka sotien jälkeen ei ole perustettu suuria teollisuusyrityksiä, on puuteollisuus sahojensa ansioista säilyttänyt keskeisen aseman Mikkelin maalaiskunnassa.

Sotilaallinen keskus Mikkeli

Itäisen sijaintinsa vuoksi Mikkeli on ollut sotiemme aikana yksi keskeisimmistä kaupungeista. Kansalaissodan aikana 1918 Tampereen taistelun ratkettua ja taistelujen painopisteen siirryttyä Itä-Suomeen päätti ylipäällikkö Mannerheim siirtää myös esikuntansa lähemmäksi rintamaa. Huhtikuun 11. päivänä saapuivat päämajan henkilökunta keskeisellä paikalla sijaitsevaan Mikkeliin. Upseeripulan ja näin ollen opettajien puutteen vuoksi myös sotavänrikkikoulu seurasi päämajaa Mikkeliin.

Sodan päätyttyä siirtyi myös päämaja takaisin, mutta vain hetkeksi. 30 marraskuuta 1939 alkanut talvisota toi Suomen armeijan päämajan Mannerheimin käskystä takaisin Mikkeliin. Kaupunkia pommitettiin Neuvostoliiton ilmavoimien toimesta yhteensä kuusi kertaa ja kaupunkilaiset uskoivat että juuri päämajan vuoksi. Mikkelin ilmapommituksissa kuoli yhteensä 64 henkeä ja 88 kiinteistöä vaurioitui. Henkilötappiot ja aineelliset vahingot olivat Mikkelissä pommien lukumääriin nähden paljon maan keskiarvoja suuremmat. Armeijan päämaja siirrettiin talvisodan päätyttyä takaisin Helsinkiin 27.3.1940.

Päivää ennen jatkosodan alkamista Saksan kanssa lähenneiden välien vuoksi annettiin jälleen käsky päämajan takaisin siirrosta Mikkeliin. Mikkeliin siirrettiin yleisesikunta ja tällä kertaa aselevon synnyttyä vaikka päämaja lopettikin toimintansa jäi Mikkeliin rauhanajan puolustusvoimain pääesikunta. Mikkelin varuskuntaosastoksi nimitettiin legendaarisen maineen saanut Jalkaväkirykmentti 7, jonka nimi on vuodesta 1957 alkaen on ollut Savon prikaati. Jalkaväkirykmentti 7:n komentajista tunnetaan nykyisin parhaiten jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroot. Puolustusministeriön päätöksellä Savon prikaati tulee tiensä päähän vuoden 2007 alussa muun muassa vanhentuneen kaluston vuoksi, lukuun ottamatta Savon prikaatin soittokuntaa ja Savon sotilassoittokuntaa.

Puolustusvoimissa tapahtuneen organisaatiouudistuksen jälkeen vuonna 1993 Suomi jaettiin kolmeen maanpuolustusalueeseen ja 12 sotilaslääniin. Itäisen maanpuolustusalueen esikunta sijoitettiin Mikkeliin ja Mikkelin sotilaspiiristä muodostettiin Mikkelin sotilaslääni. Maavoimien esikunta aloittaa toimintansa Mikkelissä vuoden 2008 alussa.

Mikkelin nykypäivää

1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa kaupungin aluetta laajennettiin hankkimalla alueita maalaiskunnan Vuolingon, Moision, Visulahden ja Väärälän kylistä. Kaupungin kehityksen kannalta maa-ala osoittautui edelleenkin ahtaaksi. Monimutkaisen ja vaikean prosessin jälkeen saatiin vasta vuonna 1984 aikaan toteuttamiskelpoinen ratkaisu kuntaliitoshankkeessa maalaiskunnan kanssa. Vuoden 1985 alussa kaupungin maapinta-ala lähes kolminkertaistui.

Nykyään Mikkeli on monipuolinen noin 46 000 asukkaan kaupunki. Mikkeli on Etelä-Savon maakuntakeskus ja vuonna 1997 perustetun Itä-Suomen läänin pääkaupunki. Kaupunki on alueensa merkittävä hallinnollinen keskus. Kaupungin monialainen yritystoiminta on rakentunut elintarvikkeiden, metsän ja puun, IT:n, metallin ja matkailun varaan. Mikkelin kaupungilla on myös vahvat ympäristöarvot ja se voittikin maailmanlaajuisessa Nations in Bloom kilpailussa vuonna 2002 erityispalkinnon ympäristövastuullisista toimintatavoistaan, jotka arvioitiin koko kilpailun parhaiksi.