Hakuehdolla nähtävyydet löytyi yhteensä 17 yritystä.
Seurakunta, kirkko, uskonnollista toimintaa, nähtävyys
Järjestyksessä jo kolmas Mikkelin maaseurakunnan kirkko valmistui 1817 ja on siitä lähtien ollut aktiivisessa käytössä. Kirkossa järjestetään myös paljon musiikkiesityksiä sen hyvän akustiikan vuoksi.
Museo, kulttuuritoimintaa, nähtävyys
Jalkaväkimuseo on sotahistoriallinen erikoismuseo, jonka tehtävänä on koota, tallentaa, tutkia ja asettaa näytteille jalkaväelle kuulunutta sotavarustusta. Se kertoo myös pääaselajimme nykypäivästä.
Seurakunta, nähtävyys, kirkko, uskonnollista toimintaa
1800-luvulla Juvalta Anttolaan siirretty puukirkko on peräisin 1700-luvulta. Nykyisin se on suojeltu rakennus.
Kirkko, seurakunta, nähtävyys, uskonnollista toimintaa
Mikkelin hiippakunnan hieman yli 100 vuotta vanha tuomiokirkko sijaitsee Mikkelin keskustassa Ristimäellä.
Kenkäveronniemen vanha pappila sijaitsee Mikkelissä Saimaan rannalla. Nykyisin se toimii matkailukohteena, joka tarjoaa mm. mielenkiintoiset käsityö- ja taideteollisuusnäyttelyt ja paljon muuta.
Romanttisella puistoalueella voi kesäisin käydä ihastelemassa useita kasvi- ja puumaailman erikoisuuksia, sekä monia eläimiä riikinkukosta kesyporsaaseen.
Nähtävyys, uskonnollista toimintaa, kirkko
Otavan kyläkirkko ja rukoushuone tuli tarpeeseen 1920-luvulla Otavan taajaman kasvettua. Nykyisin se on rakennushistoriallisesti ja maisemallisesti merkittävä kohde.
Mikkelin keskellä Naisvuorella sijaitsee Café Naisvuori ja Naisvuoren näkötorni.
Museo, nähtävyys, taidekasvatusta, työpajatoimintaa
Mikkelin taidemuseo toimii Armas Rankan suunnittelemassa, vuonna 1912 valmistuneessa ns. graniittitalossa. Museo tarjoaa monipuolisia kuvataidepalveluja tutkimalla, dokumentoimalla ja esittelemällä mm. eteläsavolaista kuvataidetta.
Mikkelin Päämajamuseo toimii alunperin koulukäyttöön rakennetussa kivitalossa Mikkelin keskustassa. Museo esittelee päämajan toimintaa ja sodan aikaista elämää.
Museo, kulttuuritoimintaa, nähtävyys
Suur-Savon museo on Mikkelin kaupungin kulttuurihistoriallinen museo, joka tutkii Mikkelin ja sen lähiseudun historiaa.
Museoksi entisöity Mikkelin päämajan viestikeskus Lokki sijaitsee Naisvuoreen louhitussa luolassa. Se välitti päämajan viestiliikenteen, puhelin- ja kaukokirjoitinliikenteen jatkosodan aikana 1941-1944.
Savon vanhin tunnettu kirkkorakennus Kivisakasti on peräisin keskiajalta ja sitä käytettiin 1700-luvulla myös säätyläisten hautapaikkana. Kivisakastissa on esillä vanhaa esineistöä ja se on yleisölle avoinna kesäaikaan.
Alkuperäiseen asuunsa entisöity Harjukosken mylly on nykyisin Mikkelin kaupungin omistuksessa ja toimii museona. Myllyllä voi tutustua mylläri Aapeli Lappalaisen elämään, työhön ja ympäristöön.
Urpolan luontokeskus on koko perheen käynti- ja opintokohde. Luontokeskus löytyy lähes keskeltä kaupunkia, mutta on silti kaukana kaikesta hälystä. Se muodostuu Urpolanjoen luonnonsuojelualueesta ja Mikkelin vanhimmassa asuinrakennuksessa, Pikku-Urpolassa, olevasta näyttelystä.
Yrittäjä! Haluatko tulla älykkäästi esille?
Varmista että yrityshaku löytää sinut Mikkelin Kaupunkioppaasta ilmoittamalla tiedot tällä lomakkeella.
© OPASMEDIA - Palaute | Yhteystiedot | Mediatiedot | Tietoja oppaasta
